perjantai 24. helmikuuta 2017

Luistaville laduille



Meidän perheessä harrastetaan sekä murtomaahiihtoa että laskettelua. Itse viihdyn vain laduilla, ja Levin ladut ovat tulleet tutuiksi keväthankien aikana. Vuosien mittaan olen valinnut omat suosikkini laajasta latuverkostosta. Minulla on vain luistelusukset, ja se vaikuttaa siihen, mistä laduista erityisesti pidän. Tuntureille kipuaminen ei ole minun juttuni, vaan hiihtelen helpompia latuja.


Kelorakasta ladulle pääsee helposti eli suoraan Valorakan ladulle ja alamäkeen. Sen jälkeen on vaikea valinta edessä: vasemmalle vai oikealle.

Oikealle kääntymällä pääsee Levin kierrokselle, joka on tietenkin aivan must-juttuja. Itse kiersin alkuvuosina reitin aina vastapäivään, mutta mielestäni se on paljon helpompi myötäpäivään. Eli Driven kautta Sammun tuvalle, sieltä Lapinkylän kautta etelärinteeseen ja takaisin. Matkaa tulee reilut 20 km. Jos lenkki tuntuu liian lyhyeltä, aina voi tehdä mutkan Kätkäjärvelle tai kiertää vielä uudestaan Lapinkylän kautta.  


Vasemmalle kääntymällä reitti vie Luvatun maan kautta Marja-Liisan nuotiopaikalle ja edelleen Rautuskylään tai Könkäälle, jos haluaa pidemmän lenkin. Sieltä voi tulla sitten takaisin toista kautta Marja-Liisan luo lätylle - siinä vaiheessa se jo maistuu. Ja sitten onkin enää vajaa 10 km paluumatkaa jäljellä. Takaisin Könkäältä voi toki hiihtää myös Tonttulan kautta. Reittivaihtoehtoja on siis useita.





Oma uusi suosikkini on kiertää Rautuskylän lenkki niin, että paluu tapahtuukin Loukisenvaaran kautta. Siellä on aivan mielettömän mahtava luistella menemään aurinkoisella säällä. Ja lasketella sitten alas Sammun tuvalle, kun on ensin kivunnut vaaran huipulle toiselta puolelta. Tarkemmin voit tutustua Levin latukarttaan tästä linkistä.






Onneksi täällä etelässäkin on nyt sen verran lunta, että pääsee hiihtämään. Luistavia hiihtokelejä  kaikille näin hiihtolomien aikaan!